Perhoja suolaisessa vedessä: kolme päivää Cap d'Agden seudulla
Soitto Matthieulle: "Lähdetäänkö heittämään muutama perho merenrantaan?"
Opastuskausi ensimmäisen kalastusluokan vesillä on päättynyt, ja hän lähtee mielellään mukaan. Niinpä suuntaamme kolmeksi päiväksi Agden seudulle perhovavat mukanamme tutustumaan aivan uuteen maailmaan. Taimenjokiin tottuneina olemme merikalastuksessa vasta-alkajia.
Kanavan suu
Ensimmäinen kalapaikka on clot de Malhet -kanavan suu. Vastassa on tramontana-tuuli, jonka puuskat yltävät 50 km/h nopeuteen ja vaikeuttavat heittämistä. Tuuli on pidettävä selän takana ja sen voimaa hyödynnettävä streamereiden lennättämisessä. Perhovalikoimamme on melko yksinkertainen: muutama Deceiver, erivärisiä Clouser Minnow -perhoja, muutama Crazy Charlie (painotettuja katkarapujäljitelmiä pohjan tuntumassa kalastamiseen), pari kolme kelluvaa perhoa (Foam Skater -tyyppisiä) ja tietysti Surf Candy -tyyppisiä tuulenkalajäljitelmiä!
Hérault'n viimeaikaiset tulvat ovat värjänneet veden. Valitsemme räikeitä perhoja, jotka erottuisivat suklaanruskeasta vedestä. Heitto seuraa toistaan. Ilta on jo pimentynyt ympärillämme, emmekä ole saaneet ainoatakaan tärppiä.
Perhokalastusta Agden rantajyrkänteiden juurella
Toisen päivän aamuna vaihdamme taktiikkaa. Suuntaamme Agden rantajyrkänteiden kirkkaisiin vesiin. Valo ja maisema tuntuvat vievän maailman alkuhetkiin. Kiipeämme lohkareille heittämään tuulta halkovia heittoja.
Kokeilen erilaisia perhon uittotapoja ja strips-vetoja sekä uitan sitkeästi Roly Poly -tekniikalla - olen ymmärtänyt, että meribassi tarttuu mielellään nopeasti uitettuun perhoon.
Jalkani lipsahtaa liukkaalta lohkareelta ja kastuu läpimäräksi. Samalla saan tuntumaa veden lämpötilaan. Vesi on edelleen hyvin lämmintä. Liian lämmintäkö? Kalojen vähäinen aktiivisuus saa meidät pohtimaan asiaa. Juttelemme paikallisten kalastajien kanssa. He ovat yksimielisiä: olosuhteet ovat hankalat ja kalat ovat olleet passiivisia jo useita viikkoja. Se auttaa suhteuttamaan ensimmäisten yritystemme laihaa tulosta...
Uudet varusteeni
9 pieds -pituinen, siimaluokan 8 Guideline LPX muodostaa Aura-perhokelan ja Coastal-intermediate-perhosiiman kanssa tasapainoisen kokonaisuuden. Puuskista huolimatta heittäminen on nautinnollista. Lohkareiden keskellä Sondergaard Coastal -siimakorini estää siimaa sotkeutumasta ja tarttumasta kiviin.
Nokkakaloja etsimässä Capin aallonmurtajalla
Vaihdamme paikkaa Capin aallonmurtajalle ja kokeilemme erilaisia, aiempaa pienempiä streamereita. Matthieu huomaa komean nokkakalan. Kala seuraa tuulenkalajäljitelmää erittäin hyökkäävästi. Se tarttuu koukkuun. Ja pian irtoaa... Matthieu siirtyy näkökalastukseen (jokikalastuksen muistot palaavat mieleen!) ja kulkee aallonmurtajaa pitkin kalaa etsien. Toinen nokkakala löytyy, tarttuu koukkuun ja irtoaa sekin. Tämän neulaleukaisen kalan tartuttaminen ei olekaan aivan helppoa!
Keltin näkökalastusta sataman suulla
Kolmantena päivänä suuntaamme sataman suulle kelttien näkökalastukseen. Paikalliset kutsuvat niitä nimellä muge! Laitamme streamerit syrjään ja vaihdamme pieniin, huomaamattomiin perhoihin: katkajäljitelmiin (joilla yritämme jäljitellä pieniä katkarapuja), pieniin nymfeihin ja leipäjäljitelmiin. Keltin kutsuminen varovaiseksi on vähättelyä. Se on suorastaan vainoharhainen, ja harvat tärpit tulevat aivan huulten kärjillä! On kalastettava ohuilla siimoilla ja melko kaukana rannasta. Kymmenkunta kelttiä sortuu silti leipäjäljitelmäämme. Se piristää jo mieltä. Kokeilen pintaperho-nymfiyhdistelmää kahdella "leipäperholla": toinen kelluu ja toinen on veden alla. Pieni meriruutana hyväksyy tarjouksen!
Meribassi perhon vanavedessä
Satamassa aivan toinen kala jättää kuitenkin kaikkein elävimmän muiston. Matthieu huomaa muutaman kiertelevän nokkakalan ja solmii Surf Candy -perhon perukkeensa kärkeen. Hän heittää useita kertoja ja menettää jälleen yhden nokkakalan. Seuraavalla heitolla tuulenkalajäljitelmän taakse ilmestyy komean meribassin ahvenmainen hahmo. Meribassi seuraa perhoa mutta ei ota sitä. Se palaa toisen kerran, kulkee streamerin mukana... ja katoaa sitten. Lyhyt mutta rohkaiseva kohtaaminen. Ja samalla kysymyksiä herättävä. "Mikä jäi huomaamatta? Mitä tein väärin? hän pohtii. Oliko syynä perhoni, perhon uitto, sisäänvetonopeus vai se, että hahmoni näkyi laiturilla liian selvästi?"
Viimeiset heitot hiekkarannalla iltahämärässä
Syötyämme iltapäivällä hyvän, voimia palauttavan aterian - onneksi rantaravintoloista saa ruokaa myöhäänkin! - päätämme keskittyä jälleen meribassiin ja kokeilla vielä yhtä lähestymistapaa: kalastusta hiekkarannan matalassa rantavedessä ja aalloissa. Matthieu saa tilaisuuden vaihtaa uimahousuihin ja kastella jalkansa. Hän saa louhikalan pienellä punaisella streamerilla, jota hän uittaa aivan pohjan tuntumassa. Minä puolestani saan aalloista kunnon tärpin. Motivaatio herää uudelleen! Jatkamme päivän viimeiseen valoon saakka. Meribassin sanotaan olevan aktiivisempi yöllä kuin päivällä. Taivaanranta saa okran sävyjä ja syvenee purppuraiseksi, meri muuttuu metallinsiniseksi. Heitämme hämärässä ja laskemme siiman kovalle hiekalle, mikä auttaa pidentämään heittoja. Yö ottaa vallan, ja jätämme hiekkarannan ja meren haikein mielin.
Nämä aurinkoiset syyspäivät Välimeren tuulessa ja suolaisessa meri-ilmassa antoivat meille hyvän ensikosketuksen uuteen kalastusympäristöön. Ne myös osoittivat, kuinka vähän vielä tunnemme sitä... Mutta juuri se tekee kokemuksesta erityisen innostavan: saamme jälleen tuntea aloittelijan epävarmuuden, epäröinnin ja uteliaisuuden. Olemme meriperhokalastuksessa aivan vasta-alkajia. Palaamme mielellämme heittämään ja strippaamaan, hieman kokeneempina mutta yhtä uteliaina kuin ennenkin. Jatkoa siis seuraa!
- MATKALLA TESTATUT VARUSTEET -
